Elisa Aaltola
Vahvoja ajatuksia ja tekoja muiden lajien hyväksiMitä, jos huomioisimme paremmin niin eläimet, luonnon kuin inhimillisyydenkin?
Olen filosofi, aktivisti ja kirjailija Elisa Aaltola. Työssäni yliopistolla tittelini on eläin- ja ympäristöetiikan dosentti ja vanhempi tutkija (Turun yliopisto). Titteleitä paljon tärkeämpää minulle on kuitenkin kutsumus, eli eläimet ja luonto. Minulla on voimakas palo parantaa eläinten ja luonnon asemaa.
Yhteiskuntamme on liian keskittynyttä lyhytnäköiseen taloudelliseen kasvuun ja planeettamme elämää tuhoavaan itsekkyyteen. Tämä ei palvele lopulta myöskään ihmisen omaa etua. Mitä, jos huomioisimme paremmin niin eläimet, luonnon kuin inhimillisyydenkin?
Kasvoin maalla pienessä kylässä. Varhaisimmat muistoni liittyvät eläimiin ja luontoon. Jo aivan piskuisena kiinnostuin eläinten näkökulmasta ja ymmärsin, että myös monista muista lajeista kuin ihmisestä löytyy mieli. Koira, hauki, korppi tai sika ovat ajattelevia, tuntevia, päätteleviä, muistavia, oppivaisia yksilöitä. Siksi ihmisellä on vastuu kohdella muiden lajien edustajia kunnioittavasti. Jo lapsena aloin sanoa: myös eläinten hyvinvoinnilla on väliä.
Maalaislapsena kuljin paljon kotiani ympäröivissä metsissä. Luonto on minun — kuten meistä jokaisen — hyvinvoinnin perusta. Luonto mahdollistaa meidän elämäämme. Mikä voisi olla ihmiseltä moraalisesti kauniimpi teko kuin edesauttaa vastalahjaksi myös luonnon monimuotoisuutta?
Maalla vietetty lapsuus jätti minuun voimakkaan halun ymmärtää paremmin muita lajeja ja tehdä kaikkeni, jotta yhteiskunnassa huomioitaisiin myös ei-inhimillisten eläinten ja luonnon itseisarvo. Olen urallani tutkinut ihmisen suhdetta muihin eläimiin ja luontoon, ja kirjoittanut aiheesta runsaasti niin tieteellisiä artikkeleita kuin kirjojakin.